torstai 28. kesäkuuta 2012

Taidetta tunteilla


Jokaisen vanhemman mielestä oman lapsen maalaukset ovat ainutlaatuisen upeita...ihan kyllästymiseen asti. Niin minunkin mielestä. Olen tästä poikani työstä tosi ylpeä ja se pääsikin kodissamme ihan aitiopaikalle olohuoneeseen! Kuvaajalla tosin olisi vähän harjoittelemista ;)

Iloa päiväänne,






tiistai 26. kesäkuuta 2012

Oulunkylän helmi - Moison Kauppa & Cafe

Pitkään himottu korikassi kesään
Hurmaava pinkki Mölkky-peli

Poikkesin tänään töistä tullessani uudehkoon sisustuskauppa-kahvila Moisoniin Oulunkylässä. Omat löytöni ovat ylläolevissa kuvissa! Etenkin tine k homen korikassi on ollut hankintalistallani jos jonkin aikaa, mutta myös tuo pinkki Mölkky-peli oli pakko saada (vaikka meillä jo onkin yksi Mölkky...) Näiden lisäksi mukaan lähti pieniä lahjatavara-aarteita!

Moison Kauppa & Cafe on mahtava piristys Oulunkylään ja valikoimasta löytyy monipuolisesti kaikkea ihanaa sisustustavaroista kenkiin ja koruihin. Kahvilan puolella on tarjolla sekä suolaista että makeaa sekä ihanaa jäätelöä. Ystävällinen omistajapariskunta tuo luonnetta putiikille ja suosittelen lämpimästi visiittiä liikkeeseen!







Erittäin piristävää!




sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Rautakaari puutarhaan




Ihana, kuin meille tehty rautakaari raahattiin Fiskarinreissulta viime viikonloppuna. Kaari löytyi Garden Shopista. Olen kovin kovin iloinen tästä löydöstä!

Iloa viikkoon,



Ihana päivä Fiskarissa

Luomukauppa Ruukin Pottu ja sipuli

Puutarhaliike Garden Shop
Keräsimme herkkukassin lahjaksi ystävälle
Petri's Chocolate Room
Desico Shop

Teimme viikko sitten tyttöystävien kanssa kesäretken Fiskariin. Sää oli mitä mainioin, joten kiersimme ihania pikku putiikkeja, vierailimme puutarhaliike Garden Shopissa ja kahvittelimme Suklaapuoti Petri's Chocolate Roomissa. Suosittelen lämpimästi visiittiä tänne, paikka on mitä parhain ihan vaikka päiväretkelle!

Löysin matkalta aivan ihanan rautakaaren puutarhaani! Kaari oli vain saatava, joten kaadoimme penkit ystäväni autosta ja mahdutimme sen mukaan :) Ei kaduta yhtään pieni ponnistelu. Kaaren kuvat voit katsoa täältä! Olipa ihana reissu.

Hyvää juhannuksen jälkeistä viikkoa!






torstai 21. kesäkuuta 2012

Kiitoskori päiväkotiin


Eskarintaival on nyt ohi ja koulu alkaa...Pojilla alkoi kesäloma ja kiitoksena vuodesta veimme tällaisen (mieheni isän vaimon tekemän) kahvipussikorin täytettynä herneillä. Kori on kiva ottaa vaikka retkille mukaan tai vaikkapa lelujen säilytyskäyttöön.

Eskariopettajien nimissä lahjoitimme rahaa Unicefille ja sitä kautta osallistuimme auttamaan kehitysmaan lapsia saamaan kouluopetusta. Kyllä saamme olla onnellisia koulu- ja esikoulujärjestelmästämme, ei muuta voi sanoa.

Kaunista juhannusta ja aurinkoa teille ihanat lukijat,





tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kesäntuoksuiset kynttilät


KahVilla -liikkeestä (Korkeanvuorenkatu 4, Helsinki) löytyy ihania kesäntuoksuisia kynttilöitä, joiden tuoksu ei ole liian voimakas! Suosittelen lämpimästi. Itse ihastuin vadelmajogurtin, raparperin ja mustaherukantuoksuiiin kynttilöihin.

Blogissani on ollut hieman hiljaista, töissä on ollut tosi kova hoppu. No, pari viikkoa kun vielä jaksaa niin sitten pääsee lomalaitumelle. Laitan lähipäivinä postauksen Fiskarin reissusta, josta kotiintuomisina toin kauniin rautakaaren puutarhaan!

Aurinkoa toivoo,



keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kauniita korulöytöjä!


Hietsun kirpparireissu rakkaan ystävän kanssa viikonloppuna piristi taas kovin (monellakin tasolla!). Löysin reissulta sekä beigen että keltaisen pikkuhelmistä tehdyn käsikorun ja ihastuin molempiin ikihyviksi (toisen sain kahdella ja toisen seitsemällä eurolla). Värikäs setti samaan henkeen löytyi Accessorize -kaupasta.

Väriä elämään!




sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kuistielämää!


Sain tässä eräänä päivänä päähänpinttymän, että kuistille on saatava matto. Sellainen matto, että siinä on mukava istua ja jonka voi heittää helposti koneeseen. Se matto löytyi tänään (Himla) Hietsun kirpparilta viidellä eurolla! Arabian pallokannun löysin ystävän järjestämältä kirppikseltä (25e). Olen tosi tyytyväinen löytöihini, jotenkin ovat ihan kuin tehty tämän kesän pihateemaan :) Päivä oli muutenkin täydellinen kera ihanuusystävän.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! 


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kortit kuin karkit




Vanhanaikaiset (= kortit) mummoille!

Aika suloiset kortit Mokosta.

Iloa päiväänne,