Rakensimme perheenlisäyksen myötä (n. 5 vuotta sitten) yläkertaamme pienen lastensopin, johon mahtuu kerrossänky, lelujen säilytystilaa, leikkitilaakin jää pieni lattia-ala...
Mielestäni lastenhuone saa olla värikäs, mutta kuitenkin huolellisesti suunniteltu värimaailmaltaan jotta tunnelma ei ole liian levoton.
Verhot teetin Tehtaankadulla Kuisti-liikkeessä ja ompelija teki samasta kankaasta myös koristetyynyt. Verhojen taakse hankin pimentävät rullaverhot, jotka nostettuna jäävät kokonaan piiloon.
Lasten tädiltä ristiäislahjaksi saamiin muistojenlaatikkoihin kerään lapsilleni pieniä muistoja; kummilusikoita, ensimmäiset tutit, kirjeitä ja kortteja, kaikkea pientä joka muistuttaa vauva-ajoista ja pikkulapsiajasta. Aion antaa laatikot pojilleni sitten kun heille joskus mahdollisesti tulee omia lapsia.
Mittatarran tilasin ranskalaisesta nettikaupasta mutama vuosi sitten (en saa millään päähäni sen nimeä!). Eamesin Hang it all naulakko oli pitkäaikainen haaveeni ja suureksi yllätyksekseme ystävämme hankkivat sen meille syntymäpäivälahjaksi! Suomessa naulakkoa myy Artek.
Kummitädin ostama kuumailmapallo on muisto ikimuistoisesta Prahan reissusta. Pallossa matkaava Maisa puolestaan on saatu mummilta. Maisan matkoista kertovat unitarinat siivittävät pikkupojat unten maille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit lämmittävät sydäntä!