sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Ideoiden leikekirjasta käytäntöön

Olen jo vuosia kerännyt lehdistä parhaat ideat ja fiilikset leikekirjaani ja unohduin taas tänään sen pariin. Sunnuntain ihanuutta on kun saa rauhassa uppoutua sisustuslehtien ihmeellisen, tarunomaiseen maailmaan ihailemaan muiden koteja, fiilistellä ihania tunnelmia ja ahmia kaikkea kaunista.

Huomasin läpikäydessäni kirjaani, että olen soveltaen omaan sisustustyyliini toteuttanut lähes jokaisen minua vuosien varrella miellyttäneen idean. Siitä tuli hyvä ja aikaansaava, jotenkin onnistunut fiilis.

Fiilistelyä...

Keittiön suunnittelua ja pohjapiirroshahmotelmaa...

Aamu livahti siis haaveillessa ja iltapäivällä lasten harrastusten jälkeen piipahdinkin anoppini kanssa Kodin ykkösessä. Uudesta Avotakasta mieleen jäänyt torkkupeitto ei jättänyt minua rauhaan...Rakas anoppini koetti vihjailla josko joulupukki toisi sen minulle, mutta rakastuin peittoon niin lapsellisella voimalla, että hän heltyi ostamaan sen minulle ennakkolahjaksi - ja teki minut lahjallaan todella onnelliseksi!




Oikein hyvää sunnuntai-iltaa ja viikon alkua kaikille lukijoilleni!

1 kommentti:

  1. Oi, ihana ennakkolahja! Mukavaa alkavaa uutta viikkoa sinnekin. Halituksia!
    Riiku

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät sydäntä!