perjantai 26. marraskuuta 2010

Jouluvalmisteluja ja lomalöytöjä

Vietin kuluvalla viikolla jäljellä olevaa kesälomaani. Tuli ihana poikkaisu syksyyn ja lapsillakin oli aikaa vähän hengähtää. Alkulomasta olimme siskoni ja hänen poikansa kanssa Tallinassa asuvan ystäväni luona ja loppuloma sitten sairastettiinkin kotosalla...Oli toisaalta ihanaa kun sai rauhassa hiihdellä neljän seinän sisällä ja ihailla Tallinnan löytöjä paikoillaan.



Nämä ihanaisen pehmeät tyynyt lähtivät mukaani Rocca al Maren kauppakeskuksen Prismasta, kyllä...Prismasta :)

Alla oleva kynttilälyhty oli myös Prisma-löytö, rottinkitarjotin myös kauppakeskuksessa sijaitsevasta sisustusliikkeestä ja kynttilät toisesta. Rottinkikorin löysin kaikkien aikojen lempiliikkeestäni Musterista. Rocca al Maresta löytyy ihan kaikkea!

Olin jo aiemmin eräällä IKEA-reissulla ostanut sinistä patjaraidahtavaa kangasta ja sen sain nyt käyttöön ompelemalla puusohvalleni uuden päällisen.






Nämä alla olevat viehättävät joulupallot ja koristeet löytyivät Kaubamajan sisustusosastolta, mikä on muuten aivan ihana. Olisin voinut tuoda sieltä lähes koko osaston :)



Tästä alkaa joulun odotus, vuoden parasta aikaa <3
Hyvää viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

  1. Oletpas tehnyt kivoja löytöjä :) tykkään valtavasti nuista tekstuureista.

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät sydäntä!