Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahjat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. syyskuuta 2015

Peace-koru ristiäislahjaksi








Eilen vietettiin rakkaan ystäväni lapsen ristiäisjuhlaa.
Perinteisen ristin sijaan valitsin kastelahjaksi hopeisen peace-korun. 
Ostin samalla samanlaisen myös ystäväperheen 10-vuotta täyttävälle tytölle, sillä tämä on mielestäni vaan niin kaunis.

Koru löytyi Kultajousen valikoimasta. 
Myös Efva Attlingin mallistosta löytyy aivan lempikoruni (katso täältä!)

Kaunista syksyn aloitusta kaikille täällä piipahtajille,

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Muista hassutella - kummipojan syntymäpäivälahja





Askartelimme lasten kanssa seitsemänvuotiaalle kummipojalleni, tai kummiserkulle, niinkuin pojat ihanasti sanovat (hänen vanhempansa ovat heidän kummejaan), huoneentaulun syntymäpäiväkortiksi.

Kaikki tarvikkeet (canvas-taulu ja leimasimet) Tigeristä.

Kiitos kun taas piipahditte,
hyvää loppuviikkoa,


perjantai 12. joulukuuta 2014

Nimikorut kummitytöille



Korut Chanti.com

Olen kantanut kaulassani Satu-korua jo melkein 15 vuotta.  En koskaan ota korua pois ja siitä onkin tullut osa minua, vähän niinkuin tavaramerkki :) Täksi jouluksi tilasin kummitytöilleni nimikorut joululahjaksi. Ajattelin, että hankin heille jotain pysyvää, jotain käytännöllistä, jotain naisellista. 


Olen kovin tyytyväinen näihin ja toivon, että korut ilahduttavat saajiaan. Vanhin kummilapseni täytti juuri 20 vuotta, pääsin itse juuri ripille kun minusta tuli hänen kummitätinsä. Jos Elisa-rakas luet tätä, niin tämä on sinun kohdallasi 20-vuotislahja, pikkulikoille tämä menee joulupakettiin :)

Iloista joulunodotusta kaikille!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Don't miss a bite - Syksyn must have!









Kuinka ylpeä voinkaan olla ystävästäni! Pitkäaikainen haave toteutuu kun hänen ensimmäinen kirjansa julkaistaan maanantaina. Don't miss a bite -kirja on täydellinen yhdistelmä tarinoita, ruokamuistoja ja tunnelmia ympäri maailmaa. Visuaalisesti kirja on kaunis, täynnä kauniita kuvia ja upeita piirroksia. Reseptit vievät kielen mennessään ja tarinoihin uppoutuu toinen toisensa jälkeen. Lämpimät suositteluni, tämä kannattaa hankkia itselle ja ystävälle!


torstai 26. joulukuuta 2013

Joulupuuron kruunaaja




Sain Lauran Tähden Lauralta lahjaksi aivan ihanaa joulusokeria (Liike 51). 
Tämä vei joulupuuron ihan uudelle tasolle, nam! 


perjantai 15. marraskuuta 2013

Hätä keinot keksii!

 
Jos lahjapaperivarastot ovat loppuneet, käytä vaikka vanhoja Aku Ankkoja!
Varsinkin jos lahjaksi on taskukirjoja :)
 
Hyvää viikonloppua!

tiistai 24. syyskuuta 2013

Vanhat kuusenkoristeet







Sain taannoin rakkaalta ystävältäni tämän lahjan, joka liittyi todella tunteikkaaseen tilanteeseen. Vaikka joulu onkin vielä kolmen kuukauden päässä, en malta mitenkään olla ihastelematta näitä aika ajoin ja jo hetkittäin antaa ajatuksen lipua jouluun. Joulu on minulle tärkeimpiä juhlapyhiä ja odotankin jo kovasti että kaikki siihen liittyvä hössötys alkaa. Tiedän, että se osalle saa aikaan täysin päinvastaiset fiilikset.
 
Yritän saada tässä postauksia kasaan, nyt on elämäntilanne ollut taas sanalla sanoen hektinen. Kirpeitä syysaamuja ja aurinkoa kaikille täällä piipahtajille!
 

torstai 8. elokuuta 2013

Syntymä-, nimiäis-, ristiäislahja Ihollasi-korukaupasta

http://ihollasi.blogspot.fi/

 
Kaksi erittäin rakasta ystävääni ovat saaneet juuri perheenlisäystä ja lahjaksi teetin heille nimi-, ja "strategiset mitat"-laatat siskoni Ihollasi-korusarjasta. Nimilaatat voi halutessaan laittaa riipukseksi äidille tai lapselle, siksi halusin laatat erikseen!

Eilen juhlittiin viidennen kummilapseni Vilman ristiäisiä, kummin kunniatehtävä on jotenkin niin erityinen etten sanoin osaa kuvailla.

Kiitollisena kunniasta,

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Legojenrakennuspöytä




Aivan huippukeksintö taas siskoltani! Kuusivuotias synttärisankari (ja seitsemän vuotias isoveli) meni aivan sekaisin onnesta saadessaan tämän synttärilahjaksi. Tähän on jo rakentunut jos jonkinlaista huippurakennelmaa. Ei voisi enempää olla kiitollinen. Ja taas kerran jakamisen arvoinen vinkki teille rakkaat lukijat.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pöllöilyä





Viikonloppu on hurahtanut ex-tempore illanistujaisissa, juhliessa kummilapsen synttäripäivää, urheillessa, teatterissa, sukuloidessa ja mäkeä laskiessa. Nyt pitäisi vielä siivota ja sitten vielä illaksi kylään :) Ei ainakaan ole tekemisen puutetta...

Rakas kummilapsi oli iloinen kahdeksanvuotis-synttärilahjuksistaan. Ihan sattumalta Tiimarista löytämäni ihanat pöllötyynyt sopivat kuin nakutettu hänen huoneensa sisustukseen. White Momentin pinkki pipokin taisi olla kovin mieleen. 

Hyvä, tunnerikas viikonloppu. Kaikki on hyvin.


maanantai 4. helmikuuta 2013

Vauvalahja




"On lapsi syntynyt maailmaan, tuoden paljon iloa tullessaan.
Hän lahja on kallis ja suloinen, hänen elämänsä olkoon onnellinen."


Kävimme poikien kanssa tänään nuuhkimassa ihanaa kaksi viikkoa vanhaa Iinestä. Vauvalahjan teko-ohjeet (vakkarilukijoille jo tutulla tekniikalla) löytyvät täältä!

Ikuisesti vauvakuumeessa,

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Avainkoru ja pitsilautanen nimppareiksi



Tein rakkaalle ystävälleni nimpparilahjaksi avainkorun ja pitsilautasen samalla tekniikalla kuin aiemminkin. Ohjeen löydät täältä! Ajatuksenani oli, että lautaselle voisi heittää korut aina päivän päätteeksi. Avainkoruun tarvitsin vain ketjua, korurenkaita, lukon, korupihdit sekä sen avaimen. Kaikki tarvikkeet Sinellistä - superhelppoa taas kerran.

Hyvää sunnuntaita rakkaat täällä piipahtajat!




torstai 3. tammikuuta 2013

Parasta juuri nyt



Hyvää alkanutta vuotta! 

Rakas, ihana, korvaamaton siskoni oli taas keksinyt maailman parhaat lahjat. Kaikkein ihanimmat oli nämä iPhone -kuoret, jotka hän oli poikieni kesäkuvasta teettänyt. Myös ensiapupakkaus autoon tuli enemmän kuin tarpeeseen (on ollut todella huono omatunto ettei sitä aiemmin ollut, mutta onneksi pukin apulainen oli taas kuulolla ja toteutti toiveeni). Tämä iPhone -kuoriasia on ihan pakko jakaa, kuoria voi tilata mm. täältä!

Muut tämän hetken parhaudet (kaikkien rakkaiden ihmisten lisäksi) ovat ehdottomasti ystävän kanssa maratonina katsottu Girls -sarja sekä samaiselta ystävältä lainassa oleva Karl Ove Knausgårdin Taisteluni -kirja.

Ihanaa että huomenna on taas perjantai, tsemppiä loppuviikkoon!

maanantai 31. joulukuuta 2012

DIY pitsikulho











Iloista uudenvuodenaattoa! Meillä on illalla ohjelmassa perinteiset uudenvuodenkemut ystäväperheen luona, lapset eivät oikein jaksaisi odottaa...

Ajattelin, että teen viemisiksi pienen muiston ja askartelin eilen illalla kuvissa olevan pitsikulhon (meni noin vartti)! Tämä se taas on helppoa jos joku, minun kärsivällisyydellä ei kovin monimutkaista saa aikaiseksi... :)

Tarvikkeet:

- Fimo Air Basic -modelling clay (kuivaa ilmassa 24 tuntia, ei siis tarvita uunia!)
- pitsiliina 
- kaulin
- lautanen tai kulho muotiksi
- muovi/pakastepusseja

Työvaiheet: Kauli massa sopivan paksuiseksi (kuin pipakakkutaikina) ja sen jälkeen pitsiliina sen päälle. Irrota massa varovasti alustasta, vuoraa muotti muovipussilla ja asettele massa haluamaasi muottiin. Anna kuivua 24 tuntia - valmista! Vähän tuli näin ekaksi yritykseksi käsityön leimaa, mutta tärkeintähän oli ajatus, eikö?!

Ihanuutta vuodenvaihteeseenne!