perjantai 30. syyskuuta 2011

Adele parantaa







Poden kuumeisena syysflunssaa kotona ja uskon ihanan Adelen parantavaan voimaan <3


Hyvää viikonlopun odotusta ja pysykää terveinä.




maanantai 26. syyskuuta 2011

Kirjeitä ja sanomia




Tämä on varmasti elämäni yksi parhaimpia kirppislöytöjä. Ostin tämän viime viikonloppuna eräältä pihakirppikseltä. Myyjinä oli kaksi ihastuttavaa nuorta neitiä, jotka pyysivät näistä vanhoista postilaatikon kehyksistä euron hintaa! Kysyin heti eräältä ystävältäni, tunteeko hän myyjät ja heidän vanhempansa, halusin tarkistaa että hinta on varmasti oikea. Näin oli ja taas tuli toiselle tarpeettomasta toiselle todella hyvä mieli! Ruuvasin tämän koristeeksi talon oveen, edellisen postauksen modernimpi postilaatikko sijaitsee kauempana portilla.


Hyvää viikonalkua!






lauantai 24. syyskuuta 2011

Ei mainoksia kiitos!

Viime viikonloppuna piipahdin Habitaressa ja löysin kuin ihmeen kaupalla tämän kivan "ei mainoksia" -kyltin. Kyltti on muovipleksiä peilipinnoitteella. Olin juuri hetki sitten tehnyt päätöksen, että en enää halua mainoksia postilaatikkooni. Huomasin että kannan niitä vain suoraan roskikseen, joten ehkä tämä päätös on jollain mittarilla pieni ekotekokin...Ajattelin että askartelen jonkinlaisen kyltin itse, mutta tämä tuli eteeni kuin tilauksesta. Otin myyjän kortin mukaan jos joku innnostuu, joten kylttejä voi tiedustella täältä!



Tehtiin tänään koko päivä rakkaan siskoni kanssa pihatöitä ja saatiin piha talviteloille. Tai no, syyskuntoon...Tuli niin hyvä mieli kun kannettiin puutarhakalusteet suojaan ja heitettiin turhat rojut pois. Mulla on maailman ihanin sisko.


Oikein hyvää viikonloppua ja aurinkoa ainakin mieleen!




perjantai 23. syyskuuta 2011

tiistai 20. syyskuuta 2011

Meikkipussin syyspäivitys


Tuli taas fiilis, että meikkipussi kaipaa vähän jotain uutta. MAC:ille mars! Syysiholle riittää MAC:n superhyvä meikkipuuteri, huuliin pikkasen pinkkiä ja silmiin ripsaria. Aurinkopuuteria ainakin minä käytän ympäri vuoden, sillä olen huono poskipunankäyttäjä ja jo nyt alkaa kesän päivetys olla historiaa.

Meikkipuuterin tiedot täällä ja huulikiilto on syksyn uutuus, siitä lisää täällä. Ainakin mua tämä meikkipussin päivitys aina piristää!

Iloa viikkoonne,




sunnuntai 18. syyskuuta 2011

perjantai 16. syyskuuta 2011

Mr. Flower Punavuoressa


Mr. Flower - enemmän kuin kukkakauppa. Totisesti! Paitsi että liikkeestä saa kauniita kukkia, on tarjolla paljon muutakin. Ihana omistaja ilahdutti päivääni: "Moi! tää on ihan sun näköinen, olen varannut sitä sulle!" Vanha peltirasia on tosiaan kuin tehty kotiini.
 

Enkkuvaahtikset Prescott Oy, Lahti



Suosittelen lämpimästi visiittiä putiikkiin, vaikkapa vain inspiroitumaan! Liike sijaitsee Helsingissä osoitteessa Tehtaankatu 25. Saattaa olla, että mainitsemalla blogini saat pienen alennuksenkin ;)

Aiempia ilojani Mr. Flowerista mm. täällä, täällä, täällä ja täällä.

Hyvää viikonloppua,





tiistai 13. syyskuuta 2011

Pienen tilan pyykkihuolto


Haaveenani olisi kunnon kodinhoitohuone, mutta talomme on rakennettu 1920-luvulla, joten neliöt ovat niukat ja pohjakin sellainen, että haaveeksi se jääkin :)


Teimme jo jonkin aikaa sitten muutoksen alakerran pyykkinurkkaukseemme, jotta pyykkihuolto saataisiin toimivammaksi. Pyykkikone ja kuivausrumpu olivat aiemmin päällekäin, kunnes ystäväni innoittamana päätin että ne on saatava vierekkäin, työtaso päälle ja kaapit ylös.

Appiukkoni toteuttikin toiveeni niinkuin monet muutkin päähänpistoni ja ratkaisu toimii tosi hyvin. Tila on pieni, joten nyt on jokainen sentti hyötykäytössä. Mankeli on myös kovassa käytössä ja ainakin mun mielestä mankeloiduissa lakanoissa nukkuu paremmin :)




Seinillä on Ikean seinää vasten taitettavat pyykinkuivaustelineet, jotka ovat huippukätevät. Pitäisi muuten nuo kannakkeet maalata...siinäpä mulle seuraava pikku projekti! Pyykkikorin raijasin Barcelonasta käsimatkatavaroissa - pakko oli se saada...

Mukavaa viikkoa rakkaat täällä piipahtajat, toivottavasti saadaan edes vähän aurinkoa!




lauantai 10. syyskuuta 2011

Design Marketin helmet



Linda Toyen maku ei petä koskaan. Totuus on, että voisin ostaa hänen tuotannostaan ihan kaiken. Tässä tämän päiväisen Design Marketin saldo! Tapahtuma oli hyvä, mutta tällä kertaa ei muilta näytteilleasettelijoilta tarttunut muuta mukaan. Ihan hyvä välillä niinkin, osasin kerrankin hillitä itseni. 

Design Market vielä huomenna Kaapelitehtaalla Helsingissä klo 11-17. Suosittelen!




perjantai 9. syyskuuta 2011

Ostolakko petti jälleen...



En kauheasti postaile vaatejuttujani tänne, luulen että oikeat muotibloggaajat tekevät sen miljardi kertaa tyylikkäämmin. Näistä on kuitenkin kerrottava: Nurmijärven sisustuskirppikseltä viime viikonloppuna (jonne mun ei pitänyt alunperin ehtiä....) löysin kuvassa olevan superihanan laukun ja Zaraan en vain voinut jättää näitä saappaita...

Se siitä ostolakosta. 

Kaunista viikonloppua! Huomenna kaikki Design-marketille Kaapelitehtaalle!




keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Olohuoneen organisointia







Pienellä järjestelyllä, karsimisella ja kaappien kaivamisella sain ihan kivan fiiliksen olkkariin. Jos ei nyt kuitenkin jotain pientä uutta unohdeta...Löysin työmatkalla Day Birker & Mikkelsen Homen ihanan tyynynpäällisen Nougatista.

Kivaa päivää!



maanantai 5. syyskuuta 2011

Paola Suhosen Kaipaus-koru



...niin kaunis idea. 


(teksti Kaipauksen verkkosivuilta http://shop.kaipaus.com/):
Kaipaus on tuoksu - tuoksu tekee hyvää

Kaipauksen tarina alkoi tuoksumuistojen voimasta. Aktivoi oman Kaipaus-tuotteesi tuoksumuisti lisäämällä siihen lempituoksuasi (parfymia, partavettä tai eteeristä öljyä). Muutama pisara tuoksuttaa Kaipauksesi viikkojen ajaksi. 
Kaipaus lahjoittaa euron (1€) jokaista myytyä Kaipaus-tuotetta kohden avustus- tai potilasjärjestöjen (SPR ystäväpalvelu, Kirkon ulkomaanapu, MLL, Muistiliitto) työn tukemiseen. Kaipaus-tuotteet valmistetaan Suomessa käsityönä. 

Verkkokauppaan täältä.

Iloa alkaneeseen viikkoon!


lauantai 3. syyskuuta 2011

Design-kirppiksen löytö: Pehtoori-pannu


Kävimme ystävieni kanssa tänään Design-kirpputorilla ja ilokseni löysin Antti Nurmesniemen Pehtoori-pannun, josta olen pitkään haaveillut.

Näitä emali-pannuja on aika harvoin myynnissä tai ne ovat huonossa kunnossa ja hinnatkin hipovat usein taivaita. Tingattuani 95 euron hintapyynnöstä maksoin tästä 80 euroa, mikä on kai sekin aika paljon...mutta halusin sen.

Pannua valmistetaan uustuotannossa ja myydään mm. täällä. Pannu toimii muuten myös induktioliedellä!

Iloa viikonloppuunne toivottaa