torstai 26. joulukuuta 2013

Joulupuuron kruunaaja




Sain Lauran Tähden Lauralta lahjaksi aivan ihanaa joulusokeria (Liike 51). 
Tämä vei joulupuuron ihan uudelle tasolle, nam! 


Led-kynttilä kuin oikea


Joulu on ollut kaunis ja rauhallinen. Jouluvieraiden lempparijuttu on ollut nämä Led-kynttilät jotka löysin Plantagenista kuusenhakureissulla. Ne todella hämäävät aitoudellaan, valo on kuin oikeassa kynttilässä. Lasten suureksi riemuksi kahden kynttilän pakettiin (9,90e) kuului myös kaukosäädin voitte arvata kuinka paljon niitä renkataan ees taas... :)

Kiitos kun täällä jaksatte piipahtaa.

lauantai 21. joulukuuta 2013

The Natural Life - Tunnelmaa ja karjalaisia sukujuuria


Ystäväni ihana tuotelinja The Natural Life on saanut vaikutteensa Etelä-Karjalaisesta naisten kansallispuvuista ja niiden kirjailuista ja koristeista. Puuvilla-pellavatuotteet ovat aivan superkauniita, lämpimiä, eivätkä kutita! Lisätietoja löydät TÄÄLTÄ! 


tiistai 17. joulukuuta 2013

Kuusi ruukussa




Lapseni vaativat ehdottomasti kuusta jouluksi, joten tällaiseen päädyimme tänä vuonna! Ruukkukuusia on ollut vaikeaa löytää, tämä kartiovalkokuusi löytyi viikonloppuna ja saa nähdä miten se pärjää sisällä. Kaunis se on kuin mikä. 

Ystäväperheemme asui pitkään Tallinnassa ja siellä oli joulunaikaan myynnissä paljon ruukkuun istutettuja kuusia. Ihmettelimme aina, miksi ei Suomen puolella ruukkukuusia tahdo löytää. Tämä kuusi löytyi Plantagenista.  Istutin sen tuollaiseen koriruukkuun ja kastelin mullan kauttaaltaan kosteaksi. Tosiaan voi olla, että tiputtaa neulasia liian lämpimän ilman vuoksi, toivotaan ettei! 

Pian on joulu.
Oikein rauhallista joulumieltä kaikille rakkaille lukijoille,



lauantai 30. marraskuuta 2013

Ekan adventin ajatuksia





(Pöytäkuusi ja kranssi Sokoksen jouluosastolta, tähtikynttilänjalka lahja rakkaalta ystävältä.)

Vanhempi poikani herätti minut aamulla ja kuiskasi korvaan: "Äiti, jos sä saisit valita mitä supervoimia sä saisit, niin mitä sä valitsisit?!" Hyvään kysymykseen on ihanaa herätä. Kuopus tuli hetken päästä kainaloon ja jo vähän paremmin heränneenä havahduin ja sanoin hänelle innoissani: "Arvaa mikä päivä tänään on?! Eka joulukuuta, te saatte avata joulukalenterit!" Tähän poikani 6 vuotta vastasi:"Äiti, eihän oo vaan kolmaskymmenes marraskuuta"... Kyllä nauratti.

No, huomenna se sitten on. Ihanaa ensimmäistä adventtia rakkaat lukijat!




tiistai 26. marraskuuta 2013

Leipomo Toka








Poikani koululla järjestetään joka vuosi syysmarkkinat, johon kaikki luokat osallistuvat. Pienessä koulussamme on vain yksi luokka per vuosikurssi, markkinat ovat ihana perinnetapahtuma koko koulun oppilaille. Tokalla luokalla oli tänä vuonna järjestämämme Leipomo Toka ja konsepti oli oikein onnistunut! Huikea yhteishenki sai aikaan kaikille hyvän mielen ja lapsille ikimuistoisen kokemuksen. Teimme ahkerille oppilaille myös hyvän pesämunan tuleviin retkiin ja reissuihin.

 Kirpeitä pakkaspäiviä ja kauniita ajatuksia kaikille täällä piipahtajille!
P.S Blogielämä on viimeaikoina jäänyt arjen jalkoihin, mutta ehkä taas luvassa tiheämpää tarinaa kun lähestytään joulua!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Hätä keinot keksii!

 
Jos lahjapaperivarastot ovat loppuneet, käytä vaikka vanhoja Aku Ankkoja!
Varsinkin jos lahjaksi on taskukirjoja :)
 
Hyvää viikonloppua!