keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Peuranpää löytyi viimein!





Siinä hän sitten on! Pitkän etsinnän tulos ja viimein se pääsi myös paikalleen makuuhuoneen lukuvalon (Cellula light) päälle. Lahden Kärkkäiseltä löytynyt ihana peuranpää oli ihan selvästi käsikirjoitettu minulle. 

Ne pienet ilot :)


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Lunta ja lisää (tunnelma)valoa!






Kiireisin ja pimein vuodenaika vaatii paljon tunnelmavaloa jotta jaksaa! Granitin valosarja sai seurakseen vielä toisen ruokapöydän kulmaan ja kokonaisuudesta tuli mielestäni aika kiva. Tässä kuva vielä toisesta suunnasta, jonne valosarja nakuteltiin pikkunualoilla tukien vaakasuuntaan.


Viime viikot ovat olleet kaikinpuolin täynnä voimiavievää tapahtumaa ja niinikään viikonloppu on ollut täynnä hulinaa. Tämä pikku kotinäperrys on kyllä mun henkireikä ja tuo mulle valtavasti energiaa. Olemme myös puuhailleet lasten koulun syysmarkkinoita, pelanneet paljon paljon futista ja muuta urheilua, pesseet pyykkiä urakkana, juhlineet ystäviä ja tietenkin sitä ensilunta (=valoa!)

Paljon hyviä asioita joista ammentaa
voimia alkavaan viikkoon.
Kiitollisena,

perjantai 7. marraskuuta 2014

Valoa valoa!


Pimeys on tähän aikaan vuodesta todella käsinkosketeltava...Kaipaan tunnelmavaloja ja kynttilöitä vähän joka nurkkaan. Ihana Granitin hehkulamppuvitja löysi paikkansa olohuoneessamme. Mielestäni tässä on aivan ihana lämmin valo ja hyvä ratkaisu vaikka ympärivuotiseen käyttöön! Näin illalla otetussa kuvassa värit toistuu niin suttuisina, että mustavalkoisena tästä saa edes jotain tolkkua :)

Hyvää viikonloppua!


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Oh Audrey!






Audrey Hepburn on suurin idolini ja nyt sohvaamme koristaa nuo kuvankauniit kasvot. Löysin tyynyn Savonlinnan Amanda B:ltä, jossa piipahdimme mummolareissulla viime viikonloppuna.

"I believe in being strong when everything seems to be going wrong. I believe that happy girls are the prettiest girls. I believe that tomorrow is another day, and I believe in miracles"Audrey Hepburn

Hyvää sunnuntaita kaikille ja kiitos kun taas piipahditte!


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Taulua vai ei...?








Remontin jälkeen olen ollut tosi varovainen, tuntuu ettei uskalla/halua turmella juuri maalattuja seiniä. Kuitenkin välillä tulee pakottava tarve saada vähän elämää tyhjille seinille ja nyt mietinkin olisiko makuuhuoneen seinään sittenkin saatava jokin taulu...? Ehkä taulu omasta valokuvasta, jokin ihana juliste, maalaus?! Haluaisin taas vähän kaikkea...Vai pitäisikö vaan antaa olla tyhjänä...?

Päiväpeite on Mokosta, mustan valokuvakehysjutun löysin kesällä Lohjan Latvalasta ja musta Martelan vanha täyspuinenlaatikosto oli taas mielestäni huippulöytö Facebookin kierrätyspalstalta. Silmäteräni ovat asuntomme alkuperäisen omistajan itse lasipuhaltamat pariovien lasit, jollaiset löytyvät myös kylpyhuoneen ovesta. Rakastan tällaisia asioita, joilla on tarina ja jotka on luojan kiitos osattu säilyttää.

Hyvää loppuviikkoa ja aurinkoa,

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ihana Annon Pandora-matto




Selvä syksyn merkki on, kun alkaa kaipaamaan mattoja lattioille ja kynttilöitä pitkin asuntoa. Harkitsin hetken aikaa isoa lattiataljaa ja ehdin yhden jo tilatakin Taljakauppa.comista. Voin muuten lämpimästi suositella, sillä tilaus, sovitus ja lopulta sitten palautus kävivät todella sujuvasti ja nopeasti. "Onneksi" en kuitenkaan löytänyt sopivaa, sillä tämä Annon Pandora-matto oli mielestäni täydellinen! Rakas ystäväni vinkkasi tästä minulle kun kuvailin mitä haluaisin. Taisin kuvailla etsimääni "neutraali marokkolaishenkinen" ja ystäväni sai heti kiinni mistä on kyse.

Taustalla näkyvä klaffilipasto on muuten Facebookin kierrätyspalstalöytö, josta myös olen superonnellinen :) Kierrätyspalstat ovat todella hyviä väyliä päästä eroon hyvästä tavarasta tai tehdä huippulöytöjä.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!




perjantai 12. syyskuuta 2014

Don't miss a bite - Syksyn must have!









Kuinka ylpeä voinkaan olla ystävästäni! Pitkäaikainen haave toteutuu kun hänen ensimmäinen kirjansa julkaistaan maanantaina. Don't miss a bite -kirja on täydellinen yhdistelmä tarinoita, ruokamuistoja ja tunnelmia ympäri maailmaa. Visuaalisesti kirja on kaunis, täynnä kauniita kuvia ja upeita piirroksia. Reseptit vievät kielen mennessään ja tarinoihin uppoutuu toinen toisensa jälkeen. Lämpimät suositteluni, tämä kannattaa hankkia itselle ja ystävälle!